Kloorattuja liuottimia on perinteisesti käytetty laajalti teollisuuden aloilla, mukaan lukien metallien puhdistuksessa, kemiallisessa synteesissä, uuttamisessa ja erottamisessa, pinnoitteiden käsittelyssä ja elektroniikan valmistuksessa. Niiden vahvan liuotuskykynsä vuoksi, jotka pystyvät liuottamaan öljyjä, vahoja, hartseja ja muita orgaanisia aineita, niitä käytettiin usein voiteluaineiden ja prosessijäämien poistamiseen metalliosien pinnoilta. Esimerkiksi dikloorimetaania käytettiin maalinpoistoon, hartsin käsittelyyn ja orgaanisten yhdisteiden uuttamiseen, kun taas trikloorietyleeniä hyödynnettiin laajasti metallien rasvanpoistoon ja teollisuuspuhdistukseen. Koska eri kloorattujen liuottimien fysikaalis-kemialliset ominaisuudet vaihtelevat, liuottimen valinnan on jokaisessa sovelluksessa perustuttava erityisiin prosessivaatimuksiin.
Klooratut liuottimet voivat toimia reaktioväliaineina, uuttoaineina tai raaka-aineina orgaanisten yhdisteiden synteesissä, erotuksessa ja puhdistuksessa. Tiettyjä kloorattuja aromaattisia hiilivetyjä käytetään väriaineiden, farmaseuttisten välituotteiden ja muiden hienokemikaalien valmistuksessa, kun taas liuottimia, kuten dikloorimetaania, käytetään tiettyjen orgaanisten aineiden uuttamiseen ja laboratoriomittakaavassa tapahtuvaan erottamiseen. Pinnoitteiden, liimojen ja polymeerimateriaalien prosessoinnissa on käytetty joitain kloorattuja liuottimia hartsien liuottamiseen, formulaatioiden viskositeetin säätämiseen tai olemassa olevien pinnoitteiden poistamiseen. Niiden erityinen käyttökelpoisuus riippuu kuitenkin liuottimen kemiallisesta rakenteesta, yhteensopivuudesta käytettyjen materiaalien kanssa ja asiaankuuluvista säädösvaatimuksista; kaikki klooratut liuottimet eivät sovellu kaikkiin käyttötarkoituksiin.
Terveyden- ja ympäristönsuojeluvaatimusten tiukentuessa kloorattujen liuottimien teollista käyttöä on rajoitettu jatkuvasti. Tietyt tyypit, kuten hiilitetrakloridi ja monet muut klooratut liuottimet, aiheuttavat myrkyllisyyden tai syöpää aiheuttavia riskejä tai aiheuttavat merkittäviä ympäristöhaittoja, ja siksi niitä säännellään tiukasti. Tästä syystä yritysten tulee liuotinta valitessaan ottaa huomioon vakavaraisuuden, haihtumisnopeuden, prosessin tehokkuuden ja talteenottokustannusten kaltaiset tekijät, kuten ihmisten altistuminen, pakokaasupäästöt ja jätenesteiden käsittely. Edellyttäen, että prosessivaatimukset täyttyvät, yritysten tulee tutkia riskialttiita vaihtoehtoja, kuten vesipohjaisia puhdistusaineita, alkoholeja tai hiilivetypohjaisia liuottimia, ja varmistaa, että kaikkia aineita käsitellään sovellettavien määräysten ja asiaankuuluvien käyttöturvallisuustiedotteiden (SDS) mukaisesti.
