Amidipohjaisten liuottimien epäpuhtauksien hallinta on kriittinen osa tuotteen laadun ja tuotannon vakauden varmistamista. Yleisiä amidipohjaisia liuottimia ovat N,N-dimetyyliformamidi (DMF), N,N-dimetyyliasetamidi (DMAC) ja N-metyyli-2-pyrrolidoni (NMP). Tuotannon, jalostuksen, varastoinnin ja kuljetuksen aikana nämä liuottimet voivat kontaminoitua sellaisilla aineilla kuin kosteus, jäännösraaka-aineet, happamat yhdisteet, muut orgaaniset yhdisteet ja hivenmetalli-ionit. Liiallinen kosteus voi vaarantaa tiettyjen kemiallisten reaktioiden stabiilisuuden, muuttaa polymeeriliuosten viskositeettia ja vaikuttaa materiaalien yhteensopivuuteen. Samaan aikaan happamat epäpuhtaudet ja jäännösreagenssit voivat heikentää liuottimen kemiallista stabiilisuutta, mikä saattaa vaikuttaa lopputuotteen suorituskykyyn. Tästä syystä tuotantoprosesseja on valvottava tiukasti - raaka-aineiden laadusta ja reaktio-olosuhteista jalostustekniikoihin. Tämä edellyttää reaktiolämpötilojen, raaka-ainesuhteiden ja reaktion kestojen optimointia sivureaktioiden ja epäpuhtauksien muodostumisen minimoimiseksi sekä menetelmien, kuten jakotislauksen, dehydratoinnin tai muiden sopivien puhdistustekniikoiden käyttöä epäpuhtaustason vähentämiseksi. Amidipohjaisten liuottimien osalta, jotka on tarkoitettu käytettäviksi elektroniikkamateriaaleissa, polymeerien käsittelyssä tai hienokemikaaleissa, on myös tarpeen valvoa metalli-ionien, haihtumattomien aineiden ja tiettyjen orgaanisten epäpuhtauksien tasoa, jotta estetään hiven epäpuhtaudet vaikuttamasta haitallisesti tuotteen suorituskykyyn. Erityiset valvontarajat olisi vahvistettava liuottimen tyypin, tuotelaadun ja jatkoprosessien vaatimusten perusteella; kaikkiin amidipohjaisiin liuottimiin ei voida soveltaa yhtä yhtenäistä määrityssarjaa.
Amidipohjaisille liuottimille on luotava järjestelmät epäpuhtauksien testausta ja erän jäljitettävyyttä varten keskittyen sellaisiin parametreihin kuin puhtaus, kosteuspitoisuus, happamuus, väri ja muut erityiset epäpuhtaudet. Puhtaus määritetään tyypillisesti käyttämällä menetelmiä, kuten kaasukromatografiaa, kun taas kosteuspitoisuus mitataan Karl Fischer -titrausmenetelmällä. Metalli-ionipitoisuudet voidaan analysoida käyttämällä tekniikoita, kuten induktiivisesti kytkettyä plasmamassaspektrometriaa (ICP-MS) tai muita sopivia analyyttisiä menetelmiä erityisistä testausvaatimuksista riippuen. Kaikki testit on suoritettava kalibroiduilla välineillä noudattaen vahvistettuja näytteenotto-, analyysi- ja dokumentointimenettelyjä. Lisäksi saatuja tietoja tulee verrata tuotteen teknisiin eritelmiin ja asiaankuuluviin laatustandardeihin. Säilytyksen aikana liuottimet on säilytettävä puhtaissa, kuivissa ja yhteensopivissa suljetuissa säiliöissä, jotta estetään kosteuden sisäänpääsy, pitkäaikainen altistuminen ilmalle tai ristikontaminaatio muiden kemikaalien kanssa. Siirtoputkien, varastosäiliöiden ja annostelulaitteiden puhtaus tulee tarkastaa säännöllisesti sen varmistamiseksi, että laitteiden jäämät eivät saastuta tuotetta. Kaikki erät, joiden testitulokset ovat poikkeavia, on asetettava välittömästi karanteeniin; perusteellinen tutkimus, joka kattaa raaka-aineet, tuotantolaitteet, puhdistusprosessit ja varastointiolosuhteet, tulisi suorittaa perimmäisen syyn tunnistamiseksi ennen kuin päätetään, vaatiiko materiaali uudelleenkäsittelyä tai hävittämistä. Lisäksi, koska liuottimet, kuten DMF, DMAC ja NMP, aiheuttavat erilaisia terveysriskejä, epäpuhtauksien torjuntatoimenpiteet on integroitava suljetun järjestelmän toimintoihin, paikalliseen poistoon, henkilönsuojainten käyttöön ja jätenesteiden erilliseen käsittelyyn. Näin varmistetaan, että tuotteiden laatu, käyttöturvallisuus ja ympäristönhallinta täyttävät kaikki soveltuvat vaatimukset.
